Haemme metsätyönjohtajaa (metsätalousteknikkoa) kuntatekniikan omaisuudenhallintayksikköön vakituiseen toimeen metsät- tiimiin.
Vaasan kaupungin metsät- tiimi vastaa kaupungin metsien (noin 4.000 ha) suunnittelusta, hoidosta, hakkuista, puuntuotantotehtävistä sekä muista kunnossapito- ja ympäristönhoitotöistä ja myös asiakaspalvelutehtävistä. Lisäksi tiimi suorittaa toimialansa tilaustöitä muille hallintokunnille, tulosalueille ja yksiköille.
Omaisuuden hallinnan yksikköön haettava metsätyönjohtaja toimii metsäammattihenkilöiden lähiesihenkilönä.
Kaupungin metsänhoitoon ja metsänhakkuisiin liittyvissä tehtävissä hän valmistelee ja hoitaa päivittäiset työmaasuunnitelmat ja -työtehtävät sekä työmaiden perustamiset. Työmaiden valvonta ja huolto kuuluvat myös metsätyönjohtajan tehtäviin.
Metsätyönjohtaja hoitaa toimialaan liittyvien tilaustöiden käytännön suunnittelun ja organisoinnin, sekä osallistuu MRL: n edellyttämien puunkaatolupien katselmuksiin.
Vähimmäisvaatimuksena on metsätyönjohtajan tai metsätalousteknikon suoritettu ammattitutkinto.
Vaadittavan tason atk-osaaminen sekä henkilöauton ajokortti sekä kulkupeli.
Hyvä ja riittävä fyysinen kunto työskentelyyn ja liikkumiseen maastossa, sekä hyvä psyykkinen vire etenkin asiakaspalvelussa.
Työkokemus ja myöskin paikallistuntemus luetaan eduksi hyvän suomenkielen ja ruotsinkielen ohessa.
Kuntatekniikan metsätyönjohtajan työssä on suomenkielen ja ruotsinkielen käyttö päivittäistä, joten molempien kotimaisten kielitaitoa vaaditaan.
Edellytämme vaaditun metsäalan koulutuksen lisäksi lähiesihenkilötaitoja, julkisen sektorin palvelutehtävissä asiakaspalvelutaitoja sekä sitoutumista työtehtäviin ja yhteistyökykyä työtiimissä, työorganisaatiossa sekä sidosryhmissä.
Avointa, rehellistä ja kehittävää otetta kaupunkiympäristömme hoidossa ja kehittämisessä.
Arvostamme aktiivisuuden ja ahkeruuden lisäksi rehellistä, avointa sitoutunutta työskentelytapaa.
Fyysistä ja psyykkistä paineensietokykyä.
Tarjoamme erittäin monipuolisen tehtäväkentän, jossa saa työnsä jäljet näkymään kaupunkiympäristössä ja sen kehittämisessä.
Lisäksi tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.
Tehtäväkohtainen palkka on 3412,61€/kk.
Koeaika on kuusi kuukautta.
Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lääkärinlausunto terveydentilastaan (T-todistus).
Haastattelut pidetään viikolla 47.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.