Haemme vakituiseen virkasuhteeseen työyhteisöömme asiakaslähtöistä METSÄALAN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA. Sijoituspaikkakuntasi on Rovaniemi, mutta opetusta ja ohjausta on myös Kemijärvellä ja mahdollisesti muilla REDUn koulutuspaikkakunnilla.
Tehtävänäsi on opettaa ja ohjata metsäalan perustutkinnon tutkinnon perusteiden mukaisia sisältöjä. Pääpaino opetuksessa ja ohjauksessa on metsäkoneiden kunnossapidon tutkinnon osaan liittyvät sisällöt, kuten moottorit, voimansiirto, hydrauliikka. Lisäksi opetukseen sisältyy kaikkia muitakin metsäalan perustutkinnon tutkinnon osien opetusta. Opetettavana tutkinnon osana on myös kuljetusalan perustason ammattipätevyys. Lisäksi työtehtävään kuuluu vastata koneiden huollosta ja tarvittaessa myös siirtää koneita harjoitustyömaille.
Edellytämme asetuksen 986/1998 mukaista opettajan kelpoisuutta. Lisäksi huomioimme myös metsäalalle soveltuvan erikoisammattitutkinnon suorittaneet, joilla on asetuksen 986/1998 mukainen opettajan kelpoisuus sekä vähintään viiden vuoden työkokemus alalta. Vakituinen tehtävä edellyttää pedagogisen pätevyyden suorittamista kolmen vuoden määräajassa, ellei hakijalla nimittämisvaiheessa ole pedagogista pätevyyttä (ei koske erikoisammattitutkinnon suorittanutta).
Lisäksi edellytämme
- tunnettava ja tiedettävä metsäkoneiden ja kuorma-autojen kunnossapitoon ja tekniikkaan liittyvät osa-alueet.
- vankka kokemus metsäkoneiden huoltoon ja kunnossapitoon liittyvistä töistä
- matkustusvalmius
Haastattelun yhteydessä hakijoille voidaan järjestää käytännön työnäyttö oppilaitoksen kalustolla.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen tehtävän monialaisessa REDU-konsernissa ammatillisen koulutuksen parissa. Tuemme työssäjaksamistasi mm. kattavilla henkilöstö- ja hyvinvointieduilla (mm. hyvä työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu, vakinaisella henkilöstöllä koeajan jälkeen mahdollisuus työsuhdepyöräetuun sekä henkilökuntaetu Santasportin palveluihin). Monipuolisten mahdollisuuksien avulla kannustamme sinua kehittämään omaa osaamistasi.
Valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen valinnan vahvistamista. Tehtävässä on mahdollinen kuuden kuukauden koeaika.
Tehtävän palkkaus on OVTES:n mukaan
https://www.kt.fi/sopimukset/ovtes/palkat-palkkiot
http://www.redu.fi
https://www.youtube.com/channel/UCFrK4m4-1AbBttwF4bNByYA